Kupittaanpuiston uusi asuinkortteli sijoittuu koulutus-, tutkimus- ja toimistokeskittymän, hyvien liikenneyhteyksien sekä Kupittaan historiallisen puistoympäristön saumakohtaan – vain muutaman kilometrin päähän kauppatorista.

Uuden asuinkorttelin tarina alkoi vuonna 2006, kun sopimus tonttikaupasta allekirjoitettiin. Paikalla pitkään toiminut HK:n elintarviketehdas purettiin 2009. Osa sen piipusta seisoo edelleen tontilla, historiallisena maamerkkinä pitkäaikaisesta toiminnasta alueella.

Kupittaanpuiston asuinkorttelin rakentamisen ensimmäinen vaihe käynnistyy keväällä 2010, jolloin rakennetaan kaksi asuinyhtiötä, Joutsen ja Metso. Ensimmäisten kohteiden rakennuttajana toimii Auratum Asunnot. Kortteliin valmistuu arviolta kymmenen vuoden kuluessa yhteensä 10 asuintaloa, joista Sato Rakennuttajat Oy ja Auratum Asunnot toteuttavat kumpikin viisi.